Kipiä Kirppu

Ette usko, miten pitkältä tuntuu seitsemän päivää 2-vuotiaan vatsatautipotilaan kanssa! Varsinkin, kun itse sairastaa samalla osan ajasta. Ei siinä jatkuvassa pyllyn pesussa mitään, mutta ne yrjöt autossa, vessan lattialla ja makkarin seinällä... Ehdoton suosikki oli lohikaakao-oksennus, jonka haju ei tahtonut häipyä nenästä, ei pesemällä eikä tuulettamalla. Ja tiedän, ei maitotuotteita vatsataudissa, mut minkäs teet, jos muu ei maistu. Oma kukkotanssini vessanpytyllä sattui kivasti aamuyölle, joten sain päiväsaikaan keskittyä Kirpun hoivaamiseen. Viikon vinkki: ota ämpäri syliin kun menet pytylle. Koskaan ei tiedä kummasta päästä ruiskuaminen alkaa. Nyt olemme terveitä, jiihaa!

Vaikkei poika missään vaiheessa kovin ventiksi mennyt, niin eron huomaa silti selvästi. Ihana uhma sieltä taas nostaa päätään: ei päivää ilman heittäytymistä vatsalleen, mieluiten julkisella paikalla, ei yhtään nukkumaanmenoa ilman kirkumista "yksi kiija vielä", ei vapaaehtoista ruokapöytään istumista. Poika kiipeää keittiön lasipöydälle, piirtää tusseilla tuoliin ja sormiväreillä seiniin, heittää lelut ympäri huonetta, nuolee portaita, kiljuu täysillä, repii äidiltä sukkaa jalasta jne. Ja aamuisin herättää äidin joko tuijottamalla tai antamalla märän suukon naamalle <3 Mun ilopilleri.

Aika vierii niin nopeasti. Poika ehti käyttää 2 helmikuussa ja äiti väänsi junakakun. Jos tietäisitte kuin tura oon kakkujenteossa niin ihmettelisitte saavutustani. Vähän on matkaa vielä pullantuoksuseksi äidiksi, mut treeni on jo vauhdissa. :D Indy itse oli sitä mieltä, ett joulupukki tulee synttäreille, koska hän saa lahjoja. Kukapa muukaan niitä toisi?

Nyt koitan paneutua tähän blogiini hiukan uutterammin, kun tekniikan ihmevintiö sai kuin saikin taas kuvia ladattua koneelle, pitkän harkinnan jälkeen. p.s. Meidän kuva on myös uusimmassa Kaksplussassa, sivulla 40.